Ostoskori on tyhjä (0,00 €)
  • Ostoskori on tyhjä

Megalonilla on ilmainen toimitus yli 50 €:n tilauksille ja aina ilmainen vaihto ja palautus

Windy City Open

01.03.2017 — Olli T.

Chicagossa pelattiin viime viikolla suomalaisittain mielenkiintoinen ja piristävä squashin ammattilaiskilpailu, jossa mukana oli Olli Tuomisen ja Henrik Mustosen lisäksi myös juuri naisten suomenmestaruuden voittanut ja hiljattain ammattilaisuransa aloittanut Emilia Soini.

Napakasta tuulestaan tunnettu Chicago herättää monia henkilökohtaisia tunteita ja muistoja. Jo lukioikäisenä onnistuin nappaamaan yhden ensimmäisistä ammattilaiskisavoitoistani Lakeshorin clubilla pelatusta, 5000$ Lakeshore Classicistä, ja muka vahingossa, karkaamaan finaalin jälkeen pukuhuoneeseen palkinnonjakoja sekä siihen kuuluvaa voittopuhetta. No sanomistahan siitä tuli ja sen jälkeen puheet on pidetty tilanteesta riippumatta.

Windy City Open on yksi ammattilaiskiertueemme suurimmista ja kuuluu lajimme Super Series -kilpailuihin (Squashin Grand Slam) 150000$ palkintopotillaan. Tänä vuonna mukana karsintojen kautta pääsarjaan oli pyrkimässä peräti kolme suomalaista. Olli Tuomisen sekä Henrik Mustosen lisäksi karsinnoissa pelasi New Yorkissa nykyään majapaikkaa pitävä ja juniorista aikuistunut Emilia Soini.

Suomalaistaistot alkoivat omalla, turhankin tiukalla, 3-2 voitollani Walesin Peter Creedistä. Sekä lyönnit että liikkuminen takkusivat ja rytmiä normaaliin ”omaan peliin” oli vaikea löytää. Seuraavana kentälle asteli paikallisena pelaajana kaavioon päässyt Emilia ”Emppa” Soini ja Kanadan Hollie Naughton. Nuorta naisvoimaa uhkuva, keskittyneen oloinen Emppa ei selvästi haastaja-asemaa arastellut. Taitoa ja tahtoa löytyi roppakaupalla, mutta kokemuksessa sekä peruspelin tarkkuudessa oli vielä tekemistä. Tiukasta 3-1 tappiosta huolimatta sekä Empan esitys että mukanaolo olivat erittäin piristävä ja sopivan pippurinen mauste niin kilpailua kuin koko suomalaista squashia ajatellen. Viimeisenä taistoon tömisteli Henrik ”Heke” Mustonen joka ei, ajoittaisista hyvistä hetkistä huolimatta, aivan pysynyt englantilaisen Joe Leen tahdissa ja taipui suoraan kolmessa erässä.

Omat pelini jatkuivat listavoitolla karsinnan toiseksi sijoitetusta Malesian Nafitzwan Adnanista, jota vastaan ”oma peli” viimein löytyi ja se tuotti myös tulosta. 3-2 voitto varmisti paikan pääsarjassa, jossa vastaan asettui maailman vitonen, yksi Egyptin squash-legendoista, Ramy Ashour. Ottelu häntä vastaan vaatisi melkein oman kirjoituksensa, mutta mainittakoon, että se oli erittäin kovatempoinen, haasteellinen ja valitettavan nopea taisto, joka päättyi 0-3 tappioon.

Seuraavana vuorossa on 15000$ Oregon Open, johon matkaa niin ikään, 3 suomalaista. Ja vaikka squashin kulta-ajasta ollaan edelleen kaukana, on meillä silti edelleen vahva kansainvälinen edustus sekä henkilökohtaisissa että joukkuekilpailuissa.

Alkiosta ammattilaiseksi

01.02.2017 — Olli T.

Hiljattain pelattu squashin juniorien SM-kilpailu toi jälleen kasan uusia suomenmestareita ja mitalisteja. Onnittelut heille. Joillakin heistä saattaa vilahtaa mielessä jopa ammattilaisuus. Mitä sitten askel junioreista ammattilaiskentille todellisuudessa vaatii?

Squashammattilaiseksi pääsee käytännössä kuka vain maksamalla pelaajärjestö PSA:an (Professional Squash Association), noin 450 punnan, jäsenmaksun. Sillä saa ihka oikean maailmanrankingsijoituksen sekä oikeuden osallistua ammattilaiskilpailuihin. Se sisältää tavallisesti myös majoituksen kilpailun ajalta. Osallistuminen kilpailuihin tapahtuu rankingsijoituksen perusteella, joten alussa on pelattava pienempiä kilpailuita ja kohennettava rankingsijoitusta, ennen kuin ovi isompiin aukeaa. Onneksi myös osasta paikalliskilpailuita, joille on haettu closed satellite -status, on mahdollista saada aloituspisteitä ja jopa tietyistä kansainvälisistä junior open -turnauksista on mahdollista saada apupisteitä uran aloittamiseen.

Usein ammattilaiseksi siirrytään lukion tai armeijan jälkeen, kun on kasvettu ulos junioripeleistä, tai saavutettu omasta mielestä riittävä taso jolla uskoo pärjäävänsä. Voittaminen onkin avainasemassa, kun tarkoituksena on kivuta rankingissa ylöspäin, päästä mukaan isompiin kilpailuihin sekä tienata elantoa. Tason kovuus voi helposti yllättää junioripeleissä pärjänneen ja itseluottamusta huokuvan nuoren, eikä talouden kasaaminen matkustamista varten ole aina helppoa. Mutta mikäli siihen on mahdollisuus, on ammattilaisuus kokonaisuutena hieno maailmaa-avartava kokemus, pelejä tietenkään unohtamatta. Ja vasta ammattilaiskentillähän se lopulta katsotaan, miten pitkälle kotona tehty työ, halu ja usko riittävät.

Paras mahdollinen lähtökohta on saada taso nousemaan mahdollisimman kovaksi jo junioreissa. Näin kuilu juniori- ja ammattilaispelien välillä pienenee ja voittojen mukanaan tuoma palkintoraha sekä rankingnousu helpottavat uran etenemistä. Tämä tiedostetaan valitettavan harvoin edes lukioiässä, kun aamutreenien alkulämmittely koettelee kroppaa, eikä oikein jaksaisi ja ollaan vielä nuoria, joilla on ”aikaa”. Toki myöhemminkin on mahdollista nousta huipulle, mutta tie saattaa olla astetta kivisempi.

Mitä vinkkejä nuorelle ammattilaisuutta tavoittelevalle urheilijalle voisi antaa? Tässä muutama kohta 20 vuoden ammttilaiskokemuksella.

1. Ole rehellinen itsellesi ja harjoittele paljon ja kovaa, mutta älä liian vakavasti. Harjoittelusta ja sen mukanaan tuomasta tyydytyksestä pitäisi pystyä nauttimaan.

2. Siirry junioreista isommille kentille heti, kun pelit alkavat tuntua liian helpoilta. Pelkkä voittaminen hämärtää helposti todellisuudentajun eikä edistä kehitystä.

3. Ota oppia kokeneemmilta sekä pelistä että itse ammattilaisuudesta. Se kannattaa niin pelillisesti, kuin taloudellisesti. Lentojen varaukset, majoituksen järjestäminen, kontaktit sekä kaikki muu ammattilaisuuteen liittyvä säätäminen ei välttämättä ole aivan yksinkertaisia heti alussa.

4. Usko itseesi ja tekemääsi työhön (harjoitteluun). Kilpailu on kovaa, mutta mikäli pohjatyö on tehty hyvin ei menestymiselle ole mitään estettä.

5. Älä ole mulkku. Kunnioita maailmalla tapaamiasi ihmisiä, eläimiä ja kaikkia siltä väliltä, vastustajistasi lähtien. Tämä tekee ammattilaiselämästä mielekkäämpää ja voi poikia hienoja tilaisuuksia ja kokemuksia nyt ja tulevaisuudessa.

6. Ammattilaisuus on kovaa ja usein jopa brutaalia. Pyri kuitenkin nauttimaan siitä pienenkin tilaisuuden tullen. Se kestää vaan hetken ja myöhemmin on turha jossitella.

Bonuksena eteenkin nuoremmille: Jos ja kun sinulle sanotaan -sinulla on vielä aikaa, älä usko.

Poikkeuksellisen ponteva Nantes Open

12.09.2016 — Olli T.

Kahdeskymmenes ammattilaiskauteni käynnistyi Hongkongissa viime kuussa ja kilpailurytmi alkaa hiljalleen löytymään. Kesän harjoitusjakso meni tänä vuonna erityisen mallikkaasti ja halu kerätä sen hedelmät on suuri. Juuri päättyneessä Nantes Openissa se ei vielä aivan onnistunut

Nantes Open on squashkiertueemme nuorimpia tulokkaita. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty kilpailu oli kasvattanut palkintopottiaan 15:toista 25:teen ja kerännyt maineen lisäksi tasokkaan pelaajajoukon aina maailman listan 20:estä alaspäin. Kilpailu pelataan kokoonsa nähden varsin poikkeuksellisesti julkisissa tiloissa kokolasikentällä. Tänä vuonna lasikenttä istutettiin keskelle kaupungin tapahtumakeskuksena ja teatterina toimivan La Cité des Congrèsin puista estradia. Tapahtumaa oli lisäksi höystetty näyttävällä valo-showlla sekä ammattitaitoisella juontajalla. Hienot puitteet ja muutenkin mallikkaat järjestelyt sopisivat hyvin paljon isommallekin kilpailulle, jopa kiertueen kuninkaalle World Openille.

Viime hetken peruutusten myötä nousin kilpailun kahdeksan parhaan joukkoon ja sain vastustajakseni karsinnan ykköspaikalla olleen Saksan Jens Schoorin (WR 63). Vastaan asettuisi siis heikompitasoinen pelaaja jolle en ollut koskaan hävinnyt. Minua jännitti. Olin alitajuisesti luonut itselleni turhia paineita onnistuneen kesäharjoittelun ja hyvä fyysisen fiiliksen myötä. Kesti kauan saada pelin juonesta kiinni, mutta onnistuin viime hetkellä kääntämään ottelun.
Loppu sujui jo paremmin, vaikka kahden erän tappiotilanteessa ei koskaan ole miellyttävä pelata.

Koska kilpailun pääsarja oli jaettu kahdelle eri päivälle, voitettua ottelua seurasi harvinainen vapaapäivä. (Joka tosin sisälsi 45 minuutin kevyehkön kenttätreenin ja puolisen tuntia venyttelyä.) Hotellimme sijaitsi aivan keskustassa, mikä tarjosi oivan ja ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua itselleni vieraaseen kaupunkiin. Länsiranskassa 50km rannikolta sijaitseva Nantes on noin 300.000 asukkaan kaupunki, jonka keskustaa hallitsee keskiajalla rakennettu linnake sekä suuri ja mahtipontinen katedraali. Loppumassa olevan turistikauden viimeisiä auringonsäteitä kahmiville, lähinnä paikallisille, lomailijoille tarjoutui myös viimeiset mahdollisuudet nauttia keskustaan pystytetyn, kaupungin kokoon nähden, valtavan tivolin kyydityksistä. Ravintolat ja rento fiilis ilman suurimpia ruuhkia saivat lähes unohtamaan matkan varsinaisen tarkoituksen.

Seuraava päivä alkoi perus aamiainen, aamutreeni ja lounas -rutiineilla ja Illan toisen kierroksen taistossa vastaan asettui Ranskan oma poika Gregoire Marche (PSA). Sain loistavan alun otteluun ja vein ensimmäisen erän selvin numeroin reilussa 10 minuutissa. Tämän jälkeen ote kuitenkin herpaantui ja vastustaja paransi otteitaan. Virheitä tuli edelleen liikaa ja kurinalaisuudessa on myös tekemistä, mutta ottelu oli jo selvästi edellistä tasokkaampi. Tiukan taistelun jälkeen hävisin lopulta 3-1. Kausi on kuitenkin vielä nuori ja mikäli tämän hetken fiilis sekä kunto säilyvät, uskon voittojen tulevan.

Kaiken kaikkiaan kilpailu yllätti erittäin positiivisesti. Yksi, kaksi voittoa lisää olisi tietenkin tehnyt hyvää, mutta kokonaisuus oli erittäin miellyttävä. Kilpailun järjestelyihin oli todella panostettu, markkinoinnista lähtien, ja sen myötä kentän taakse varta vasten rakennettu suuri katsomo täyttyi myös squashia harvemmin seuraavista ihmisistä. Harvoin sitä myöskään pääsee kesken kilpailun kaupungille nähtävyyksiä katselemaan! Lisäksi ihmisten ystävällisyys ja lämminhenkisyys olivat jotain, mitä Ranskassa ei valitettavasti voi aina pitää itsestäänselvyytenä. Toisin sanoen, jos olet menossa Ranskaan, mene Nantesiin.

Mikäli kaikki kilpailut olisivat Nantes Openin kaltaisia, en lopettaisi pelaamista koskaan.

HSA:aan kesäleirin peruuntuminen

03.08.2016 — Olli T.

On todella valitettavaa, että jouduimme peruuttamaan tämän kesän sekä seniorien että juniorien leirit. Oliko kenties huono ajankohta vai puutteellinen tiedottaminen, mutta kokonaisosallistujamäärä ei kohonnut riittäväksi leirien vetämiseen, varsinkaan kahden valmentajan voimin. Aikaisimpien leirien palaute on ollut varsin positiivista, joten siinäkin mielessä heikko osanotto mietityttää.

Omat motiivit leirien vetämiseen on laadukkaan lajiharjoittelun mahdollistaminen kaikille sitä haluaville sekä yleisesti tapahtumatarjonnan lisääminen lajissamme. Mielestäni reilut 30 vuotta lajinparissa (joista noin 20 ammattilaisena) ovat tuoneet kokemusta ja tietoa myös muille jaettavaksi. Uusien ideoiden tuominen perustreeneihin, taktisten kuvioiden selkeyttäminen ja henkinen kovuus ovat asioita, mitä itse yritän painottaa ja missä monella olisi mielestäni parantamisen tarvetta. Useat saavat varmasti jo valmennusta, mutta pieni maisemanvaihdos ja uudet ajatukset voivat antaa mieluisan piristysruiskeen peruspuurtamiselle.

Vaikeinta tänä päivänä tuntuu olevan ihmisten liikkeelle saaminen; ja tämän olen huomioinut ihan maajoukkuetasolla asti. Onko meillä enemmän muita asioita jotka ajavat harjoittelun ohi, vai onko yleinen motivaatiotaso treenaamiseen laskemaan päin? Voisiko ohjattuja harjoituksia olla nykyään jopa liikaa ja ne ovat osaltaan vähentäneet omatoimista harjoittelua? Itse pidän sekä ohjatuista että omatoimisista harjoituksista, mutta omatoimisuus antaa enemmän vapautta harjoitusvastusten ja itse harjoitusten suhteen. Kaverin kanssa tehty hyvä treeni palkitsee lopulta tekijänsä hyvällä fiiliksellä.

Toivottavasti muut leirit ovat vetäneet pelaajia paremmin puoleensa ja että hallit saadaan tavalla tai toisella täytettyä tyytyväisistä pelaajista. Se on lopulta kuitenkin hienon lajimme elinehto, jonka eteen kannattaa nähdä hieman vaivaa.

Tappio suomalaiselle (osa 2.)

19.04.2016 — Olli T.

British Open yllätti viime kuussa kaaviollaan; kohtaisin Heken heti karsinnan ensimmäisellä kierroksella. Molemmat olivat varmasti hiljaa tyytyväisiä, sillä itse olin karsinnan viimeinen sijoitettu pelaaja ja Heken viime pelit eivät olleet menneet kovin hyvin. Silti ulkomailla maamiestä vastaan pelaaminen on aina harmillista, koska siellä olemme aina samaa, toisiamme tukevaa, tiimiä.

Heke sai hyvän alun ja voitti ensimmäisen erän selvästi. Liikkumiseni kangerteli. Toisessa erässä, jalkojeni verryttyä jälleen parikymppisiksi, taistelu voitosta saattoi alkaa. Voitin erän tiukasti, mutta ottelu tuntui edelleen turhan tasaiselta. Halusin juniorimaisen jääräpäisesti hyökätä, vaikka Heke rankaisi minua jatkuvasti etukentältä. Tiukkoja palloralleja ja brutaaleja etukentän pelastuksia tarjonnut peli oli tasainen ja varmasti viihdyttävä, jopa aavistuksen näytösottelumainen. Taistelin loppuun asti, mutta en saanut muutettua pelikuviotani riittävän tehokkaaksi. Löin liikaa eteen ja tiukan ottelun voitto valui hitaasti käsistäni.

Se oli viimein tapahtunut. Olin hävinnyt suomalaiselle, oman mittarini mukaan, ensimmäisen kerran kuuteentoista vuoteen. Harmitti vietävästi, mutta samalla mietin - ehkä se oli jo aikakin. Kuinka tässä meni näin kauan? Oliko tappio Heken hyvyyttä vai minun huonouttani? Tavallisesti tämän kaltaiset ottelumme olivat aina kääntyneet lopulta minulle, nyt näin tapahtunut. Olin yrittänyt haastaa Heken hänen omassa pelissään ja hävinnyt taistelusta huolimatta.

Tulevaisuus näyttää, missä vaiheessa keskinäiset ottelumme alkavat kääntyä säännöllisesti Hekelle. Yritän toki pyristellä vastaan mahdollisimman pitkään, mutta lähes 12 vuoden ikäeromme, sekä Heken jo tämän hetkinen pelitaso, takaavat tämän päivän olevan lähellä. Suomalaista squashia ja Heken ammattilaispelejä ajatellen olisi toivottavaa tämän tapahtuvan mahdollisimman pian. Eikä varmasti olisi pahitteeksi, että Heken seuraan liittyisi myös muita, niskaani hengittäviä, ammattilaispelaajiamme.

Oli niin tai näin, sekä Hekellä että muilla haastajilla tulee vielä jonkin aikaa olemaan täysi työ, mikäli meinaavat keskinäiset kamppailumme voitokseen kääntää.

Tappio suomalaiselle (osa 1.)

04.04.2016 — Olli T.

Kansa on pakkautunut Nicksin squashpyhättöön, Lahden ylväiden hyppyreiden juureen. Pelataan miesten SM-finaalia vuonna 1999. Olin nälkäinen ja hyvässä kunnossa, mutta vielä silloin Mika Monto oli liian kova pala. Se oli kuitenkin viimeinen ottelu, jonka muistan hävinneeni suomalaiselle saappaat jalassa, tähän päivään asti.

Siirtyminen ammattilaispeleihin vuonna 1997 kiihdytti entisestään hyvin edennyttä kehitystäni ja ennen kuin ehdin kunnolla edes tajuta, olin voittanut ensimmäisen suomenmestaruuteni ja kiivennyt maailman 30 paikkeille. Hiljalleen Suomen kova ja, silloisiinkin pelaajamääriin nähden, leveä kärki alkoi kuitenkin kaventua. Hyvät harjoittelukumppanit ja minua vanhemmat kollegat vetäytyivät ammattilaiskentiltä yksi kerrallaan. Oman ikäryhmäni pelaajat olivat jääneet kauas taakse, eikä kukaan heistä jatkanut ammattilaiseksi. SM-mitaleja alkoi satelemaan, mutta kehittyminen oli entistä haastavampaa. Olin yksin.

Kauan ehti kulua, kun viimein vuonna 2008, osuvasti niin ikään Lahdessa pelattujen SM-kilpailuiden finaalissa, minua vastaan asettui 17 -vuotias lupaus, Henrik ”Heke” Mustonen. Nuori ja kokematon hollolalainen oli tuolloin vielä vastaantulija, mutta hänen pelistään löytyi tärkeitä ominaisuuksia. Pari vuotta myöhemmin hän taisi napata jo erän, josta selvästi alkoi hiljainen odotus koska vallanvaihto viimein tapahtuisi? 2014 Järvenpäässä pelatussa SM-finaalissa hän ylsi jo ottelupalloon ratkaisevassa viidennessä erässä. Itsestänikin alkoi uhkaavasti näyttää, että pitkä 15 vuotta kestänyt voittoputkeni saattaisi kohta katketa, vaikka monet kohtaamisistamme päättyivät edelleen tylyihin 3-0 lukemiin.

Paine kasvoi hiljalleen. Olin kuitenkin päättänyt pitää pintani niin pitkään kuin mahdollista, kunnes joku oikeasti ansaitsisi voiton omalla hyvällä pelillään. Useissa kohtaamisissamme olin jännittynyt, mutta erittäin keskittynyt ja pelasin lähes poikkeuksetta hyvin. En halunnut hävitä.

Pohjeongelmieni myötä itseluottamukseni alkoi kuitenkin rakoilla. Ensimmäisen kerran pohkeeni pamahdettua jouduin luovuttamaan Hekelle noin 4 pallorallin jälkeen Qatarissa 2014. Muistan olevani tyytyväinen, että isosta kilpailusta saadut ruhtinaalliset toisen kierroksen pisteet tulivat Suomeen. Aloin hiljalleen hyväksyä, että voittaminen kotimaassa ei ole ikuista. Kaikkien yllätykseksi ensimmäinen kömmähdys tapahtui SM-kisoissa 2015, kun hävisin kaikkien vedonlyöntikertoimien vastaisesti jo semifinaalissa Jaakko Vähämaalle. Olin tietenkin pettynyt, mutta myös välinpitämätön. Halusin eroon pohjeongelmien tuomasta jojoliikkeestä harjoittelussa, kilpailemisessa ja itseluottamuksessa.

Viimein loppu vuodesta 2015 tapahtui positiivinen käänne, mikä on pitänyt ongelmat poissa ainakin tähän päivään asti. Harjoittelu ja pelaaminen ovat alkanut jälleen maistua. Vuoden 2016 alussa Heken valitessa ammattilaiskilpailut SM:ien sijaan voitin helpohkosti 16:toista mestaruuteni. Hetki sen jälkeen, Ruotsissa pelatussa ammattilaiskilpailussa, onnistuin niputtamaan myös Heken suoraan 3-0. Tunsin, ja tunnen edelleen, tekeväni come backiä ilman, että koskaan varsinaisesti lopetin kilpailemista.

En olisi uskonut, että vain kuukausi Ruotsi-ottelumme jälkeen, pelaisimme uudestaan ja olisin todellisissa ongelmissa.

SM-kilpailut

16.02.2016 — Olli T.

Talissa pelattiin viikonloppuna jälleen squashin SM-mitaleista. Edellisvuoden semifinaalitappiosta johtuen lähdin pitkästä aikaa kilpailuun haastajan asemassa, vaikka ykkössijoitettu olinkin. Tavoitteena tietenkin pystin palauttaminen omalle paikalleen.

Tämän vuoden SM-kisat saivat heti ensi alkuun pienen kolauksen, kun viime vuoden voittaja Henrik ”Heke” Mustonen päätti osallistua samaan aikaan jenkeissä järjestettäviin ammattilaiskilpailuihin. Ymmärrän toki miehen ratkaisun, mutta itse en kovin pitkään omaa osallistumistani jäänyt miettimään; SM-kisoista on muodostunut perinne, joka vain kuuluu ohjelmaan mikäli se suinkin on mahdollista. Toki halusin myös paikata edellisvuoden kömmähdyksen, nyt kun olen jälleen paremmassa pelikunnossa.

Kaavion tultua ulos oli heti nähtävissä, että isoimmat väännöt käytäisiin yläpuolella Matias Tuomen ja Jami Äijäsen sekä alapuolella Kristian Rautiaisen ja Jaakko Vähämaan kesken. Toki huomioitavia pelaajia olivat myös kahdeksan parhaan joukkoon sijoitetut Tatu Knuutila sekä kaksikätinen, pelkkää kämmentä (myös rystypuolelta) lyövä Kouvolan kone, Riku Mehta.

Matias otti Jamia vastaan avauserävoiton, mutta ei aivan pystynyt tämän jälkeen vastaamaan Äijäsen tarkkoihin lyönteihin sekä nuoren miehen voitonnälkään, mitä parivaljakko Mäkinen-Elopuro olivat lasin takana entisestään pönkittämässä. Yleisen luokan jännitysnäytelmä nähtiin kuitenkin alakaavion semifinaalissa, kun Rautiainen ja Vähämaa paukutteli, Suomessa nykyään harvemmin nähtävän, yli puolitoistatuntisen viisieräisen trillerin, missä jännitys säilyi aina viimeisiin let ja stroke kinasteluihin. Omassa semifinaalissani Jami osoitti, ainakin valvovan silmän alla, pystyvänsä pelaamaan kurinalaista ja järjestelmällistä squashia. Vauhti oli kuitenkin lopulta liian kova, joten nieltäväksi jäi 3-0 tappio noin 35 minuutissa.

Lähtöasetelmat finaaliin olivat itseäni ajatellen varsin herkulliset, vaikka lyöntini ei ollut kulkenut toivotulla tavalla aamun semifinaalissa. Rautiaisen yli 90 minuutin semivääntö antoi odottaa väsynyttä vastusta kilpailun viimeiseen otteluun, mutta toisin kävi. Väsymyksestä ei ollut tietoakaan ja otteitaan viime aikoina selvästi parantanut ja ehkä ihmisenäkin asteen teini-iästä kypsynyt työssä käyvä nuorukainen kirmasi kentällä kuin aamun viisieräinen olisi ollut pelkkä alkulämmittely itse pääotteluun. Onneksi omat lyöntini alkoivat viimein osua maaleihinsa ja pystyin hallitsemaan suurinta osaa ottelusta. Rautiainen on arvaamaton vastus nopealla liikkumisellaan sekä hätäisillä matalilla tappolyönneillään. Aistit on pidettävä jatkuvasti hereillä ja muuttuviin tilanteisiin on reagoitava nopeasti. Junnunimikkeestä kovaa vauhtia irti pyristelevä Rautiainen taisteli kuitenkin vähin vikinöin viimeiseen tiikerisyöksyyn asti ja otti kunnioitettavan ja ansaitun SM-hopean. Samaan aikaan toisella kentällä Jami Äijänen taisteli 0-2 tappioasemasta itselleen pronssia. Loisto suoritus ja hyvät kisat kaiken kaikkiaan.

Miellyttävä viikonloppu squashin parissa 150:nen muun laji-ihmisen kanssa oli jälkeen kerran miellyttävä kokemus. Vähän Suomessa kilpailevana on mukavaa nähdä, ainakin kerran vuodessa, missä laji tällä hetkellä menee sekä kohdata hienoja positiivisia ihmisiä. Kiitos kaikille kannustuksista ja HSK:lle kilpailuiden järjestämisestä. Ensi vuonna katsotaan taas uudemman kerran, onko lajin kansalliset voimasuhteet muuttuneet.

Uusia kuulumisia

05.02.2016 — Olli T.

Hei Kaikille,

Uusi vuosi on alkanut monin puolin mielenkiintoisissa merkeissä: näytösottelu pelattiin alkuvuodesta, pohjeongelmilleni on löytynyt uusi pätevä diagnoosi ja oma mielialani alkaa olla taas kohdallaan. Kevät on siis jälleen kerran toivoa täynnä.

Heti alkuun haluan vielä kerran kiittää Chris Simpsonia ja kaikkia muita tämän vuoden näytösotteluun osallistuneita sekä sen mahdollistaneita. Vaikka otteluvoittoa ei tänä vuonna tullut, tapahtuma meni muilta osin varsin nappiin. Ja mikäli joltain jäi ottelu näkemättä, se on mahdollista katsoa jälkilähetyksenä osoitteessa: https://www.youtube.com/watch?v=e19yv1oD_0Q Samalta kanavalta löytyvät myös aikaisempien vuosien ottelut, jotka ovat mielestäni olleet varsin korkeatasoisia ja viihdyttäviä –ainakin näin pelaajan näkökulmasta katsottuna.

Toinen alkuvuotta piristävä asia on ollut, jo joulun alla tehty, uusi diagnoosi pohjeongelmiini. Kyseessä on ilmeisesti ollut krappitila, mikä on johtunut nilkkojeni rajoittuneesta liikkuvuudesta ja sen myötä päkiöille sekä varpaille tulleesta suuresta kuormituksesta. Lääkkeesi määrättiin varpaisiin, jalkapohjiin ja pohkeisiin kohdistuvaa hierontaa ja venyttelyä. Nyt takana on jo noin pari kuukautta ilman ongelmia, mikä tuntuu varsin hyvältä.

Vuoden ensimmäiset ammattilaispelit pelattiin hiljattain Detroitissa. Karsinnan ensimmäisellä kaatui jenkkien Chris Hansen jonka kanssa pääsin heti ensi alkuun painimaan täydet viisi erää. Ottelu ei vaan jostain syystä lähtenyt, hyvästä fiiliksestä huolimatta, käytiin oikein missään vaiheessa. Silti sitkeä ja määrätietoinen puurtaminen toivat onneksi tiukan 3-2 voiton. Hankalin tilanne oli ottelun neljännessä erässä, missä onnistuin nousemaan vielä kahden ottelupallon takaa erävoittajaksi. Toisessa karsintaottelussa pelirytmi löytyi alusta asti ja yhdysvaltojen kakkospelaaja Chris Gordon joutui taipumaan tasaisen ensimmäisen, 18/16 päättyneen, erän jälkeen suoraan kolmessa erässä.

Pääsarjassa vastaan asettui Ranskan Matthiew Castagnet joka on parhaillaan maailman listan yhdeksäs, mikä näkyi ja tuntui myös pelitempossa. Kaksi ensimmäistä erää karkasi käsistä, kun yritin pysyä mukana kovassa vauhdissa ja nostella tarkkoja eteenlyöntejä. Kolmannessa sain viimein omaa peliäni aavistuksen tarkemmaksi. Pääsin viimein peliin mukaan ja onnistuin nappaamaan kolmannen erän itselleni. Neljännessä alkoi voimat jo aavistuksen ehtyä, joten ranskalainen otti pelin jälleen hallintaansa. 3-1 Tappio, mutta ei lainkaan huono peli ja kisa.

Seuraava kilpailun Swedish Open pelataan 2-7.2 Linköpingissä.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Squash-sinfoniaa

05.01.2016 — Olli T.

Edellistä blogia naputellessani törmäsin hyvän squashottelun tuomiin tunteisiin. Huomasin nopeasti, että niistä pitää raapustaa erillinen kirjoitus. Tässä spontaanisesti lentokoneessa kirjoitettuja fiiliksiä, mitä squash on minulle parhaimmillaan.

Täydellistä squashottelua ja hetkeä voisi verrata musiikkiin esim. sinfoniaan. Se on tajunnan räjäyttävää musiikkia, josta voi muodostua kokonainen sinfonia, ja jota parhaimmillaan pääset itse johtamaan kentän keskeltä. Jokaisella lyönnillä, ja tavalla jolla se lyödään, on tärkeä merkitys niin siinä hetkessä kuin osana oman mailakonserttosi kokonaisuutta. On osattava lukea nuotteja sekä tunnettava minne ja miten pallo ohjataan missäkin tilanteessa. Kovaa, nopeasti, pehmeästi ja toisinaan sydämenkyllyydestä, täysin läsnä ja pelin rytmiin uppoutuneena.

On tärkeää hallita soittimensa, virheosumat saati virhelyönnit häiritsevät ikävästi musiikin virtaa ja pakottavat kapellimestarin jättämään keskikentän. Mitä enemmän lyönnissä on luontaista variaatiota, sitä vaikeampi sitä on lukea, mutta miellyttävämpi katsella ja kuunnella. Yllätyksellisyys on oikein ajoitettuna tärkeä osanen maustearsenaalia. Erilaisia pelityylejä löytyy runsaasti ja jokainen pyrkii painottamaan omia vahvuuksiaan. Pelkällä takakentän peruskompilla pärjää tiettyyn pisteeseen, mutta ei kovin pitkälle. Toki perusta on oltava kunnossa, jos sen päälle meinaa rakentaa. Tämän jälkeen tarvitaan dynamiikka ja mielikuvitusta. Näitä elementtejä on kuitenkin oltava sopivassa suhteessa tahdikkaan ja tarkan perusrummutuksen seassa.

Lopussa seisoo kiitos. Esityksen toista tuntia työstetty kuvio vauhdikkaine osioineen ja rytminvaihdoksineen kulminoituu jännittävään, selkäpiitä ja jokaista lihasta riipivään, kliimaksiin. Vastustaja osoittaa jo väsymisen merkkejä, mutta taistelee edelleen vimmatusti. Pelataan ottelupalloa. Rystypuolen painostava linjalyöntini liimautuu seinään. Vastustaja yrittää puolustaa, mutta pallo leijailee kohti keskikenttää, missä itse jo odotan maila valmiina. Tuossa lyhyessä, ehkä sekunnin, hetkessä päässä liikkuu yllättävän monta asiaa: ota pallo riittävän nopeasti, kannattaisiko koettaa tappaa, vai mikä olisi paras lyöntivalinta ja ratkaisu? Jätäthän riittävästi marginaalia, tosin nyt on se hetki ja paikka ratkaista koko ottelu. Siis koko ottelu, eli tämän lyönnin jälkeen olen ehkä ottelun voittaja. Sopivaa päättäväisyyttä ja ei kun tuumasta toimeen.

Pallo osuu keskelle mailaa ja tunnen heti, jopa jo ennen osumaa, että siitä tulee hyvä lyönti. Saatan kuitenkin lyöntini kunnolla loppuun asti, ikään kuin varmistaen, että se menee juuri sinne minne olen sen halunnut menevän. Seison kapellimestarin pallillani viimeistelemässä edelleen lyöntiäni, kun huomaan sivusilmälläni pallon vierivän jo nikistä päästäen hiljaisen, mutta kauniin suhinan, sen mailakonserttoni viimeisen nuotin.

Yleisö räjähtää aplodeihin. Iloa, surua ja suuria tunteita, valmentajista ensimetreillä mukaan tulleeseen sponsoriin sekä vankasti takanasi seisovista, kukin omalla tavallaan kannustavista ja tukevista lajin fanaattisista kannattajajoukoista aina hallityöntekijöihin. Kaikilla on oma roolinsa ja paikkansa siinä täydellisessä unohtumattomassa hetkessä.

Näitä tunteita ja hetkiä on mahdollista tulla todistamaan ja kanssaelämään perjantaina 8.1 klo. 19.00 Talihallissa, missä järjestetään kansainvälinen näytösottelutapahtuma allekirjoittanut vastaan Englannin Chris Simpson.

Tervetuloa!

Askel kohti parempaa

08.12.2015 — Olli T.

Vuosi on jälleen vetelemässä viimeisiään ja paljon on ehtinyt tapahtua. Tappioiden ja henkisen taantumuksen myllerrettyä mieltä on viimein nähtävissä valoa uraputken päässä.

Vaikeudet pohkeitteni kanssa -ovat, ikävä kyllä, jatkuneet harmittavan säännöllisesti pitkin kulunutta vuotta, eikä kunnon peli- ja harjoittelurytmiin pääseminen ole ollut mahdollista toivomallani tavalla. Ongelmien myötä rankingsijoitukseni on pudonnut inttivuoteni tasolle ja ne ovat vaikuttaneet myös psyykeseeni. On ollut täysi työ ylläpitää positiivisuutta ja uskoa, että hieno tarina, jota kirjoitetaan jo peräti neljättä vuosikymmenettä, ei olisi vielä viimeisellä sivulla.

Niin heikosti kuin kulunut syksy, ja miksei viime kevätkin, ovat menneet, olen kuitenkin onnistunut aika ajoin harjoittelemaan juuri sen verran, että toivo ja usko paremmasta ovat säilyneet. Eikä vähiten tahto, joka edelleen kumpuaa jokaisesta yksittäisestä onnistumisesta. Olen saanut harjoitella kohtuudella viimeisen kuukauden ja tunnen kuinka alan jälleen hiljalleen pääsemään pelin makuun. Juuri päättynyt, mahdollisesti vuoden viimeinen kilpailu, antoi taas pitkästä aikaa tunteen joka on ollut kateissa liian kauan. Tunteen, että osaa pelata ja että peli kulkee. Pysyin liikkumaan normaalisti ilman pelkotiloja täysin pelin rytmiin uppoutuen. Se oli hienoa. Hävisin toki ottelun 3-0, eikä häviäminen koskaan ole kivaa, mutta tunsin pitkästä aikaa olevani täysin läsnä. Tämä aiheutti myös, kahdessa ensimmäisessä erässä, ongelmia vastustajalle joka oli sentään maailman 7.

Näitä hetkiä ja pelejä janoan lisää. Se tunne. Se tunne mikä squashia pelatessa parhaimmillaan tulee, täytyy kertoa seuraavassa blogissa. Tulevan kuukauden aikana näitä tunteita on myös mahdollista päästä seuraamaan livenä. Olen saanut paljon kysymyksiä joulun perinteisestä näytösottelusta ja se pelataan tällä kertaa pienimuotoisempana Merihaanpallohallin lasivitriinissä 18.12 klo 18.00, mutta ei hätää! Varsinaista Talihallin kansainvälistä Squashkarkeloa ei ole unohdettu. Se on ainoastaan siirtynyt Tammikuun kahdeksanteen klo. 19.00:toista

Tervetuloa siis nauttimaan huippusquashista sekä lajiyhteisömme hyvästä ja leppoisasta seurasta, niin Pallo- kuin Talihalliin.

Rauhallista ottelujen odotusta kaikille!

Leirihuumaa

02.11.2015 — Olli T.

Heikohkon kesän tarjoillessa viimein parastaan kuumentaen Merihaan Pallohallin valkoiseksi sliipatut kentät sopivaan treenilämpötilaan; HSA (Helsinki Squash Academy) järjesti squashin monitoimimiesten Tuominen & Niinimäki johdolla tehokkaan viikonloppukurssin uudella ja piristävällä konseptilla. Leirin hyvä tunnelma lämmitti ilmapiiriä entisestään ja mikäli kysyntää löytyy, pidämme leirejä takuulla myös tulevaisuudessa.

Tämän vuoden kesäleiri järjestettiin kätevästi kahdessa osassa hieman tavallista lyhyempänä. Ensimmäisessä ryhmässä aloittivat juniorit ja seuraavana päivänä, ensimmäistä kertaa HSA:n historiassa, mukaan liittyivät myös seniorit omana ryhmänään. Molempien oli tarkoitus valmistautua tuleviin kilpailuihin: Junior Finnish Openiin sekä seniorien henkilökohtaisiin EM-kilpailuihin. Harjoituksia pidettiin kaksi kertaa päivässä ja leirien painotuksena oli tietenkin sekä kilpailuotteluihin valmistautuminen että pelitaktiikka. Toki myös teknisiä pikavinkkejä annettiin sopivissa kohdissa ja tauoilla lajia ehdittiin spekuloida laajemminkin. Treenien välissä syötiin tietenkin tunteella ja taidolla loihtimaamme kotiruokaa.

Heti leirin ensimetrit viestivät, että molemmat ryhmät olivat mukana tositarkoituksella. Eteenkin kokeneempi osasto oli aktiivisesti mukana ja kysymyksiä sateli laidasta laitaan. Myös juniorikatraan toiminnassa oli tekemisen meininkiä ja sopivaa itsensä sekä treenikavereiden haastamista havaittaviin koko joukolla. Harjoitteet tehtiin keskittyneesti ja huipulta tullutta oppia yritettiin selvästi siirtää itse otteluihin. Haastavista olosuhteista huolimatta voimia ja taistelutahtoa riitti myös leirien viimeisiin leiriturnauksessa pelattuihin ”kisapeleihin.”

Suurin kiitos seisoi leirin lopussa, kun palautteenannon ja palkinnonjaon jälkeen kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä leiriin. Haluaisinkin vielä kiittää kaikkia leirille osallistuneita rehdistä treenimeiningistä, hurjasta tsempistä ja positiivisesta asenteesta läpi viikonlopun.

Leireillä on ehdottomasti paikkansa päivittäisen harjoittelun tukena ja lisänä. Ne yhdistävät pelaajia, tehostavat harjoittelua sekä tuovat intoa ja uusia ideoita normaaleihin arkitreeneihin. Hetkittäisellä harjoittelumäärän nostolla pääsee lisäksi hyvään treenirytmiin ja sen myötä saa varmasti myös lisäpotkua leirin jälkeisiin treeneihin.

Pikaisiin jälleennäkemisiin!

Reippaat juniorimme:

Reippaat juniorimme

Kokeneet konkarimme:

Kokeneet konkarimme

Urheilun ulkopuolelta

01.10.2015 — Olli T.

Kerran pelit menevät juuri tällä hetkellä vähän niin ja näin ja lehdet sekä netti ovat muutenkin negatiivisia kirjoituksia pullollaan, niin kirjoitetaanpa poikkeuksellisesti urheilun ulkopuolelta ja koitetaan pysyä positiivisena.

Viimeiset 20 vuotta squashammattilaisena tarkoittaa myös yhtä pitkää uraa ammattimatkustajana. Viime aikoina Suomen uutisia lukiessa ei ole voinut välttyä, talouden tilanteen ohella, tämän hetken näkyvimmältä aiheelta rasismilta. Myös sosiaalisen median ahkerana käyttäjänä törmään usein maahanmuutto, uskonto, monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuus aiheisiin, joita postataan ja joihin liittyviä linkkejä jaetaan jatkuvasti lisääntyvässä määrin. Näitä sitten kommentoi jokainen omalla tavallaan. Ajattelin nyt kertoa omakohtaiset kokemukseni, mitä ulkomailla tapaavani ihmiset ovat meistä mieltä, ja mitä suomalaisuus itselleni merkitsee astuessani rajan yli.

Jatkuvasti maailmaa kiertävänä olen ollut, ja yritän kovasti edelleenkin olla, ylpeä ja kiitollinen, että olen Suomalainen. Meillä on, tai on ainakin ollut, poikkeuksellisen hyvä maine luotettavana, joskin hiljaisena, mutta rehtinä kansana jonka ihmiset ovat sivistyneitä, koulutettuja ja osaavia. Maantieteellisessä sijainnissa saattaa usein olla hieman hakemista, mutta yleisfiilis ja mielikuvat jostain kaukana sijaitsevasta pienestä ja pippurisesta kansasta ovat lähes aina positiivisia. On coolia ja eksoottista olla Suomesta. Olemme pärjänneet tieteen, taiteen ja urheilun saralla, saaneet Nobeleja sekä meillä on myös monia kansainvälisesti tunnettua henkilöitä ja yrityksiä.

Eteenkin korkea koulutustaso ja sivistyneisyys ovat usein esiin nousevia asioita. Nöyränä suomalaisena katseeni hakeutuu vaistomaisesti alas ja mietin osuuko kuvaus myös itseeni; aamun lehtikin jäi tänään lukematta. Yritän silti omalta osaltani, jatkuvasti eri maanosia kiertäessäni, ylläpitää Suomesta vuosien varrella rakentunutta, hyvää mainetta. Kokemukseni osoittavatkin että puhumalla vain kun on sanottavaa sekä käyttäytymällä asiallisesti ja fiksusti, oltiinpa minkä kulttuurin piirissä hyvänsä, aikaansaa positiivista vastakaikua. Olen ylpeä siitä millaisen ihmisen Suomi on minusta asuinpaikkana ja kasvuympäristönä muokannut. Kiitoksen sana lienee toki paikallaan myös vanhempieni suuntaan.

Ystäviä on luonnollisesti myös kertynyt ympäri maailmaa. Heidän joukosta eri kulttuurien ja uskontojen edustajia löytyy vähintään joka sormelle omansa. Olen asunut lukuisten eri perheiden luona osallistuen sekä heidän arkeen että juhliin. Osan lähimmistä ystävistäni olen kutsunut myös Suomeen. Heistä viimeisimpänä Egyptin Tarek Momenm, joka kävi viime vuonna ihmettelemässä Suomen jouluhuumaa ja puuttuvaa lunta. Kaikki kutsumani pelaajat ovat tulleet erittäin mielellään ja innoissaan tutustumaan kotimaahani. Haluan ja aion kutsua heitä myös tulevaisuudessa, hyvillä mielin, kokemaan kaikki ne positiiviset asiat mitä meistä maailmalla pääsääntöisesti puhutaan.

Viimeisellä prätkätourillani Eurooppaan vuonna 2010 saavuin väsyneenä n.1200km ajon jälkeen viimein Rostockin satamaan. Parkkeerasin pyöräni kahden lajitoverin viereen ja mainitsin G8 kokouksen vuoksi suljetuista teistä sekä poliisien määrästä. Kilpien mukaan Italiasta sekä Venäjältä kotoisin olevat kaverukset eivät tuntuneet puhuvan sanaakaan englantia. Suomen rekisterikilpeni saivat kuitenkin aikaan leveän hymyn sekä käsien ojennukset ja yhtäkkiä Englantikin luonnistui.

Suomi on hyvä paikka jossa on erilaisia ja hienoja ihmisiä. Koitetaan säilyttää se sellaisena, joohan?

Aika kirjoittaa

04.09.2015 — Olli T.

Kulunut kesä oli monin puolin vaihteleva ja tapahtumarikas: Remontointia, lomailua, leirin vetämistä, harjoittelua sekä eri urheilijoiden lopetuspäätösten lukemista. Pistää miettimään. Katsahdus omaan fyysiseen kuntoon, yleiseen fiilikseen ja tämän kesän harjoituksiin saattavat pohdinnat kuitenkin helpohkoon lopputulokseen. Haen päätökselle vielä varmistuksen pysähtymällä hetkeksi peilin eteen. Uusi kausi alkakoon!

Kesä loppui omalta kohdaltani viime viikolla, kun koitti lähtö kauden ensimmäiselle kisareissulle. Tauko kilpailuista ja niin ikään myös matkustamisesta oli pisin moneen vuoteen. Kentältäkin maltoin olla poissa jopa useamman viikon, kun alkukesän remontoinnit venyivät, totta kai, suunniteltua pidemmiksi. Paluu lajin pariin oli silti mielekäs, vaikka pitkähkön tauon jälkeen rytmiin pääseminen ottaa aina oman aikansa. Lisäksi harjoittelun lisääntyessä viimekaudella vaivannut pohje alkoi jälleen oireilla. Pienen tauon ja parin uuden fysio sekä lääkärikäynnin jälkeen toivon, että ongelmista on viimein päästy pysyvästi eroon.
Harjoittelurytmiin päästyäni fiilikset alkoivat, kohentuneen kunnon myötä, nousta. Peli tuntui kulkevan taas paremmin ja tehokas viimeinen kuukausi toi takaisin myös hetkittäin ailahdelleen itseluottamuksen. Tuntemukset saivat käytännön testin juuri ennen reissuun lähtöä, kun itse Henrik Mustonen saapui Hollola citystä Helsingin Talihalliin taputeltavaksi. Otteluharjoitukset tekivät varmasti hyvää molemmille ja miellyttävän, hyvien kavereiden kesken vietetyn, perjantai-illan jälkeen, olin valmis aloittamaan kahdennenkymmenennen kauteni.

Painiessani omien pohjeongelmieni keskellä huomion myös Jarkko Niemisen suuresti mediatilaa saaneen lopettamispäätöksen, sekä sitä pian seuranneen Kiira Korven ilmoituksen kilpa-jäiltä vetäytymisestä. Kun nuoremmat urheilijat alkavat ripustelemaan työtamineitaan, se pistää mietteliääksi: ”olenko mä liian vanha? Pitäisikö tässä itsekin jo vähän miettiä tulevaisuutta?” Edellinen kausi oli urani hankalin, pohjevaivat ovat jatkuneet (tosin nyt toivon, että ne ovat voitettu), nuoria nälkäisiä pelaajia on päässyt livahtamaan ohi rankinglistalla ja oma sijoitukseni on huonoin sitten armeijavuoteni. Tässä tilanteessa on varmasti luonnollista, että ajatukset lentää. Pidän kuitenkin tärkeänä omaa itsenäistä aviota omasta kunnosta ja tahtotilasta. Haluanko vielä pelata ammatikseni maailmaa kiertäen ja olenko fyysisesti edelleen siinä kunnossa, että pystyn pelaamaan riittävän korkealla tasolla? Haluan ja olen. Asia tältä erää loppuun käsitelty.

Ensimmäinen kiertue suuntautuu Aasiaan. Kolme kilpailua, joista ensimmäinen tuo jopa uuden maan Kiinan, omalle maalistalleni. Väliin mahtuu myös, viime vuoden tapaan, viikon harjoittelujakso Hongkongin maajoukkueen kanssa. Tämän jälkeen Macauhun ja sitten Intian kautta kotiin –perus settiä. Laitetaan maila heilumaan ja jätetään liian syvät mietinnät myöhemmälle.

Hyvää alkanutta syksyä kaikille!

6 päivää päävalmentajana

25.05.2015 — Olli T.

Mika Monton loikka Suomen päävalmentajan pallilta Malesian pehmeämmille divaaneille siirsi, joukkue EM-kilpailun osalta, valmentajan vastuun minulle. Suomen tavoitteena oli nousu kakkosdivisioonasta ykköseen eli Euroopan kahdeksan parjaan joukkoon, jonne Suomi tällä hetkellä eittämättä kuuluu.

Otin haasteen joukkueen luotsaamisesta päättäväisenä vastaan. Naputellessani kilpailun ennakkotiedotetta Kööpenhaminan lentokentällä mietin, että edessä olisi kiireinen mutta mielenkiintoinen viikko pelaaja-valmentajana. Halusin erityisesti keskittyä pitämään joukkueen yhtenäisenä, kannustaa ja opastaa otteluissa sekä, näin ollen taata Suomen nousun kahdeksan joukkoon. Toki omat pelit oli myös hoidettava siinä sivussa. Heti saapumispäivänä pääsimme ottamaan tuntumaan kenttiin sekä valmistautumaan rankkaan kahden pelin aloituspäivään. Sain illalla myös tietää, että yksi minulle muuten kuulunut työ-osa jää pois, kun Suomesta tulisi seuraavana päivänä paikalle oma tiedottaja. Kaikki oli siis valmista taistoon.

Kilpailu pelattiin neljän pelaajan joukkueilla ja ykköskokoonpanolla lähdettiin liikenteeseen. Heti ensimmäiset ottelut Unkaria sekä Itävaltaa vastaan olivat kovia ja tasaisia. Oma pelini kangerteli pahemman kerran, joten nyt jos koskaan, oli joukkueen pysyttävä yhtenä rintamana ja tuettava toisiaan. Kova kannustus johti lopulta Unkari kaatamiseen tiukasti 3-1, kun Jaakko Vähämaa viimeisteli omasta ottelustaan 3-2 voiton. Itävaltaa vastaan kehään laitettiin joukkueen keltanokka Kristian Rautiainen, Vähämaan ottaessa lepovuoron. Tuloksena oli tällä kertaa, omista vaikeuksistani huolimatta, puhdas 4-0 voitto. Tämä varmisti myös Suomen lohkovoiton. Kisat olivat alkaneet hyvin ja tästä eteenpäin pelattaisiin peli per päivä.

Seuraavana päivänä pelattu Slovakia-ottelu oli helpohko 4-0 voitto. Itse onnistuin kuitenkin liukastumaan hikipisaraan ja venäyttämään jalkani. Kokeneen Matias Tuomen ollessa tällä kertaa lepovuorossa pohdimme, mikä olisi Suomen joukkue huomiseen ja kilpailun tärkeimpään, Belgia- otteluun. Tässä ottelussa ratkaistaisiin nouseminen kahdeksan sakkiin ja ylempään divisioonaan. Kuinka paha loukkaantumiseni on ja pystynkö pelaamaan? Aamun lämmittelyn jälkeen päätimme yhdessä, että pelaisimme ykkösjoukkueellamme.

Suomen squashtulevaisuuden seuraava toivo Henrik ”Heke” Mustonen aloitti Belgiaa vastaan. Ailahdellut ottelu näytti olevan Heken hallinnassa, mutta yllättäen päädyttiin viidenteen erään. Samaan aikaan aloitin itse toisella kentällä hyvin verrytelleenä. Ensimmäisen erän voitettuani neuvoja oli antamassa ottelunsa 3-2 voittanut Heke. Oma pelini kulki viimein paremmin, eikä edellisen päivän loukkaantuminen pahemmin tuntunut. ”Nyt vain keskittymistä ettei homma karkaa käsistä, Jokainen piste on tärkeä”: mietin erätauolla. Onnistuin pitämään pelin hallinnassa alusta loppuun tuoden joukkueelle arvokkaan 3-0 voiton. Toisella kentällä jo ottelunsa aloittanut Matias oli napannut erän ja taisteli armottomasti ottelun voitosta. Kiihkeä ja tiukka ottelu päättyi kuitenkin 1-3 tappioon, mutta voitetun erän jälkeen Jaakko vähämaalle jäi tehtäväksi kahden erän nappaaminen voiton ja samalla nousun sinetöimiseksi. Myös kokonaispisteissä Suomi oli erittäin vahvoilla. Tiukan, mutta tappiollisen ensimmäisen erän jälkeen, Jaakko onnistui voittamaan pelinsä toisen erän. Kolmannessa erässä Suomelle riitti 6 pistettä nousun varmistamiseen, mutta hyvään vireeseen päästyään vei Jaakko koko erän. Suomi oli saavuttanut tavoitteensa.

Viimeisenä päivänä käytiin vielä kakkosdivisioonan finaali, josta molemmat osapuolet olivat jo varmistaneet nousunsa ylempään divisioonaan. Tein päätöksen keskittyä tällä kertaa valmentamiseen ja annoin nuoremmille mahdollisuuden kokemuksen kartuttamiseen. Suomi aloitti vahvasti Matiaksen 3-1 ja Heken 3-0 voitoilla molempien pelattua kisojen parhaan ottelunsa. Kokonaistilanteesta muodostui kuitenkin varsinainen jännitys näytelmä, kun Kristian Rautiainen nyrjäytti nilkkansa 1-2 erätilanteessa. Jaakolle jäi jälleen tehtäväksi voittaa vähintään yksi erä kokonaisvoiton varmistamiseksi. Peli alkoi Vähämaan osalta kangerrellen, mutta hurja nousu 0-2 tappioasemasta varmisti hänelle erävoiton sekä niin ikään Suomelle toisen divisioonan voiton.

Tavoitteet saavutettiin. Joukkue pysyi hienosti yhtenäisenä ja yksittäisten pelaajien heikommat suoritukset paikattiin toisten onnistumisilla. Kristian Rautiainen sai viimein, jo varmasti odotetun, kasteensa miesten maajoukkueeseen, missä hän suoriutui ensikertalaisena mainiosti. Suomella voi hyvin olla tulevaisuudessa, jopa jo ensi vuonna, kovahko joukkue joka on valmis taistelemaan ylemmän divisioonan tasaisia joukkueita vastaan. Eli kai sitä minunkin täytyy vielä ainakin yksi kausi pelata ja auttaa Suomi takaisin mitalitaistoon.

Suomen EM squash-joukkue

Suomalaiset Egyptissä

13.04.2015 — Olli T.

Egyptin punaisen meren rannalla sijaitsevassa lomakohteessa El Gounassa, Squash pallo pomppi tänä vuonna jo neljännen kerran El Gouna International –nimeä kantavan ammattilaiskilpailun merkeissä. Ja koska toimittajakynän katkeaminen esti ikävästi edellä mainitun kilpailun tulosraportit, otteluihin on, ikään kuin myöhäisenä paikkona, syytä palata astetta kattavammin.

Kilpailu oli 150000$ kokonaispotillaan yksi kauden suurimmista ja suomipaitaan pukeutui viime vuoden tapaan uskollinen ammattilaiskaksikko Tuominen-Mustonen. Molemmat aloittivat pelinsä karsinnasta saaden vastaansa Ilman PSA rankingia pelaavat paikalliset pullonpyörittäjät. Molempien otteluiden Suomi-ylivoimasta kertoo noin 20:nessä minuutissa taululle lyödyt 3-0 lukemat. Tosin itse huomasin yhtäkkiä olevani 0-6 tappiotilanteessa noin neljä ja puoli minuuttia ottelun alkamisesta. Takaa-ajon alettua voittajasta ei kuitenkaan jäänyt epäselvyyttä.

Karsinnan toisen kierroksen ja pääsarjapaikan väliin asteli omalla kohdallani Englannin Joe Lee (PSA 40) Loukkaantumisesta johtuen edellisestä kilpailupelistäni oli jo lähes kaksi kuukautta ja nyt 3 viikon treenijakson jälkeen oli aika tehdä come back. Hieman varovaisen alun ja ensimmäisen erän tappion jälkeen, pääsin viimein peliin mukaan. Nousin toisessa erässä tappioasemasta voittoon ja kolmannessa pelin hallinta jatkui. Lee oli juuri sopiva vastus pidemmän tauon jälkeen; tasaisen varma peruspelaaja joka ei pitänyt kovin vauhdikasta tempoa. Pystyin liikkumaan, lyönti kulki kohtuudella ja squash oli taas kerran hauskaa. Ilmeisesti hyvän olon tunteesta häkeltyneenä hävisin tiukasti neljännen erän, mutta viidennessä tilaanne oli taas hallinnassa. Pääsarja paikka lohkesi noin 70 minuutin miellyttävällä urheilusuorituksella, joka jätti hyvän fiiliksen seuraavaa kierrosta ajatellen.

Suomen nuori tulevaisuuden lupaus päästettiin irti illan pääottelussa. Pääsarjapaikasta taistelemaan astui vasta 21 -vuotias karsinnan toiseksi sijoitettu Egyptin Mazen Hesham (PSA 30). Ottelu oli alusta alkaen varsinaista ilotulitusta. Tappolyöntejä tappolyöntien perään nopealla tempolla molempien sinkoillessa salamana kentän nurkasta toiseen. Ja vaikka perus pelikuviosta ei kummallakaan pelaajalla ollut tietoakaan, tarkkuutta ja sähäkkyyttä löytyi senkin edestä. Äärimmäisen tiukka ottelu ratkaistiin vasta viidennessä erässä, kun Mustosen ote herpaantui liiaksi ja tarkka egyptiläinen rankaisi armottomasti lunastaen 3-2 voitollaan paikan pääsarjassa. Tuloksesta huolimatta ottelussa nähtiin parasta Mustosta sitten Macau Openin 2012. Toivoa paremmasta on siis edelleen.

Itselläni edessä oli pääsarja ja Egyptin hurjimus Omar Mosaad (PSA 9) Viimeistään toisessa pallorallissa huomasin miksi top kympin jätkät eivät pelaa karsintoja. Pallot viuhuivat ohitse ja jokainen liikkeeni tuntui olevan myöhässä. Egyptiläinen ei myöskään säästellyt tappolyöntejään ja ensimmäinen erä oli lopussa ennen kuin se ehti kunnolla edes alkamaan. Toinen erä oli jo eri peli ja aistit viime erän selkäsaunasta terävöityneinä. Nyt tempo tuntui jo luonnolliselta. Viimeisen erän onnistuin viemään aina jatkopalloille ja oman pelini koko ajan parantuessa, tunteet pelin kääntämisestä nousivat pintaan. Kaksi tai Kolme eräpalloa eivät kuitenkaan riittäneet tällä kertaa ja taululle piirrettiin tappio merkiksi numerot 0-3.

Kokonaisuudessaan kilpailu oli mielestäni, tappioista huolimatta, erittäin positiivinen niin omalta osaltani kuin myös Mustosen otteita arvioidessa. Eikä molempien hyvät otteet varmasti myöskään haittaa tämän kuun lopussa pelattavia joukkue EM-kilpailuja. Kauden viimeinen rutistus ja paluu loukkaantumisen jälkeen ovat alkaneet hyvissä merkeissä.

SM-kisat 2015

12.03.2015 — Olli T.

Ja koitti se hetki vuodesta, kun treenikaverukset asettuivat vastakkain ja keskinäinen paremmuus mitattiin tuomarin valvonnassa. Panoksena mittelössä oli maan kuninkuus ja Suomen mestaruus. Kansa jännitti, spekuloi ja rohkeimmat laittoivat roponsa peliin tämän vuoden voittajasta. Vaihtuuko valtikka?

Häviäminen 15 vuoden voittoputken jälkeen tuntuu samalta kuin monen muun hävityn ottelun jälkeen –se vituttaa. On sääli, että hyvä putki, joka olisi varmasti voinut myös jatkua, ei tällä kertaa jatkunutkaan. Omaan pelitasooni vaikuttivat eniten rikkonainen kausi loukkaantumisineen, kiireinen alkuvuosi ja paine. Tiesin, että kisoista saattaisi tulla vaikeat ja koitin varautua siihen henkisesti. Pelien edetessä rutiinin omaisesti semifinaalin ja aina 2-0 eräjohtoon asti, kaikki tuntui hyvältä ja lupaavalta, mutta paineen porautuessa nopeasti ja syvälle, mureneminen tapahtui yllättävän pahasti. Henkiset voimavarat enää riittäneet taisteluun. Se ammattimaisuus ja asenne jonka olen pystynyt, niin Suomessa kuin ulkomaillakin kaikki nämä vuodet ylläpitämään, oli romahtanut pahemmin kuin ehkä koskaan ennen. Olin kaatumassa, mutta missä olivat ne saappaat, jotka ovat tehneet Suomi-squashin tunnetuksi ja jotka jalassa olin maamme lippua kaikki nämä vuodet kantanut?

Kuulostaa dramaattiselta, tai sitä se ainakin sillä hetkellä oli, niin minun kuin varmasti myös yleisön näkökulmasta. Jaakko pelasi hyvin ja virheettömästi, eikä tarkka peli antanut paikkoja hyökkäyksiin. Hän myös malttoi ja pystyi pitämään otteen pelistä loppuun asti, mikä on kunnioitettavaa. Lisäksi tarkat hyökkäykset pakottivat minut virheisiin mitä en tavallisesti tee. On kaiken kaikkiaan positiivista, että takanani taisteleva nuorisojoukko on kehittynyt. Kokemusta on kertynyt ja voiton nälkää todistetusti löytyy. Toivottavasti ne kantavat myös ammattilaiskentillä, missä todellinen taso lopulta mitataan.

SM-kilpailut ovat jänniä tapahtumia, joissa muita kilpailuja laajemmasta osanottajajoukosta johtuen, monet kohtaavat uusia ja mielenkiintoisia vastustajia. Kärjen osalta tilanne on erilainen; lähes päivittäin keskenään harjoittelevat huiput joutuvat kerrankin laskemaan pisteitä tositarkoituksella. Se on hetki jolloin ”taistelu ja kehittyminen yhdessä, muuta maailmaa vastaan” –periaate, mikäli sellainen löytyy, jätetään kentän ulkopuolelle. Kun nyt Jo reilut 10 vuotta takaperin, muiden ammattilaisten jo lopetettua, harjoittelin joka päivä lähes yksinomaan Mika Monton kanssa, kimppatreeneihin tuppasi monena vuotena tulla, jostain kumman syystä, viikon parin tauko juuri SM-kilpailuiden aikaan. SM-sähkön on aina voinut aistia hallin ilmapiirissä, pelikavereissa sekä yleisössä.

Useimmille osallistujille SM-kisat ovat vuoden tärkein kilpailu, mutta pienelle joukolle kärkipelaajia ne ovat ohikulkumatka seuraavaan ammattilaiskoitokseen. Kilpailun arvon voi mitata, näkökulmasta riippuen, monella tavalla ja mitä kauempaa katsotaan, sitä pienemmäksi se muuttuu. Silti se hetki kotiyleisön edessä, tuo aina erityistä värinää vatsanpohjaan. Ja mestaruus on aina mestaruus joka muistetaan sekä kirjataan. Leikkiin ryhdyttyä se pitää hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla, vaikka ajankohdasta riippuen, niin takana kuin edessäkin, saattaa olla kova sarja muita kilpailuja ja otteluita. Väsymys tai pelimäärä eivät yleensä ole riittäviä syitä kisoista pois jäämiseen. Silloin pelataan niillä eväillä mitä kullakin sillä hetkellä on.

Tämän vuoden SM-kisat olivat monin puolin varsin onnistuneet ja se osaltaan kertoo myös squashin noususta: osanottajamäärä oli suurin moneen vuoteen, järjestelyt hipoivat parasta mahdollista (hyvän banketin jäädessä varmasti kaikkien mieleen) ja pitkään odotettu vallan vaihto herätti squash-kansan lisäksi median. (Toivottavasti sama tapahtuu myös ensi vuonna, kun teen come backin haastajan asemassa.) Itse olisin toki voinut pelata paremmin, vaikka se olisi ehkä osan edellä mainituista asioista torpannutkin.

Nyt katse on suunnattava jälleen eteenpäin. Edessä on noin kuukauden treenijakso minkä toivon pystyväni käyttämään mahdollisimman hyvin hyväkseni. Loppu kausi tulee olemaan vilkas ja se on edelleen mahdollista viedä päätökseen kunnialla.

Kuva: Onnittelut mitalisteille!

Squashin SM 2015 mitalistit

Grand Central Station, New York ja squashin elävä legenda (Osa 2.)

26.02.2015 — Olli T.

Juoksen minkä jaloistani pääsen. Yritän olla antamatta helppoja hyökkäyspaikkoja ja pelata silti riittävän aggressiivista, että hänkin joutuisi töihin. Lasikoppi tuntuu venyvän vähintään metrillä. ”Ei sillä pitkään voi noin hyvin kulkea.”: koetan todistella itselleni ja lataan lisää hiiliä kamiinaan. Mutta, kun kulkee…

Olen lähes 20 vuotisen ammattilaisurani aikana kohdannut monia squashin kärkipelaajia eri aikakausilta: Del Harris. Simon Park, Peter Nicol, John White, Amr Shabana, Nick Matthew, Rami Ashour, vain muutamia mainitakseni. Vuosien varrella peli on nopeutunut, monipuolistunut ja ihmeellistä kyllä, se on pysynyt vuonna 2005 tapahtuneesta pistelaskumuutoksesta huolimatta, myös lähes yhtä pitkäkestoisena. (Erän pistelasku lyheni 2005 15:toista pisteestä 11:toista.) Tämän päivän tähtikaartia tutkiessa on myös ilo huomata miten monipuolinen laji squash on. Aivan terävimmästä kärjestä lähtien pelaajilla on monia eri pelityylejä ja lajin huipulle voivat päästä niin fysiikkaan kuin taitoon painottavat pelaajat. On silti yksi pelaaja joka erottuu muista, Amr Shabana

Monilla pelaajilla on vahvuutensa, mutta Shabanalla on ne kaikki. Hänen pelin hahmottaminen, tilanteen lukeminen ja niiden oikealla tavalla hyödyntäminen ovat poikkeuksellisella tasolla. Paikan avautuessa se käytetään heti tehokkaasti hyväksi ja pahassa tilanteessa maltetaan puolustaa. Kaikki huiput lyövät, eteenkin juuri sillä oikealla hetkellä, pelottavan tarkasti, mutta Shabanan koko kentän kattava lyöntitarkkuus on omaa luokkaansa. Pallot napsahtelevat maaleihin eri puolella kenttää niin tehokkaasti, että se tuntuu toisinaan olevan tuuria joka jatkuu alusta loppuun.

Fysiikka on ehkä miehen heikoin lenkki. Siitä huolimatta hänellä on riittävästi nopeutta nostamaan pahatkin tappolyönnit ja hyökätessään pallo palautuu monille huipuillekin turhan nopeasti. Harva maailmassa kykenee myöskään edes uneksimaan pelin pitkittämisestä niin, että hän hyytyisi. Henkisellä puolella Shabana tunnettiin aikaisemmin tuuliviirinä, mutta vuoden 2005 nousunsa jälkeen huonot päivät ovat olleet harvassa.

Shabana on myös ainut pelaaja joka on saanut minut tuntemaan itseni aloittelijaksi. Toki selviä tappioita on kohdalle osunut muitakin huippupelaajia vastaan, mutta Shabanan kyky ”pelata vastustaja ulos” laittaa monet kovemmatkin kaverit nöyriksi. Lisäksi hän pelaa reilusti, mikä on kunnioitettavaa kilpailun ollessa kovaa. Ei vastustajan eteen jäämisiä, toisesta pompusta hakuja tai turhia valituksia tuomareille. On opettavasta huomata miten taktiikka ja tekniikka, yhdistettynä äärettömään tarkkuuteen, toimivat parhaimmillaan. Ei tarvita ääretöntä fysiikkaa, tai yli 190cm pituutta päästäkseen squashin huipulle.

Hulivili -luonteen omaava squashnero voisi olla osuva kuvaus tästä Egyptin ihmemiehestä joka nauttii ja pelaa edelleen, 35 vuoden ikäisenä, maailman parasta squashia. Lajimme huipulla on monia huikeita pelaajia ja toinen toistaan taitavampia, eri tyylin omaavia tähtiä. Mutta on vain yksi, joka hallitsee pelin jokaisen osa-alueen yhtä hyvin kuin Amr Shabana.

Grand Central Station ja squashin elävä legenda (Osa 1.)

28.01.2015 — Olli T.

Jes, kävi säkä! Kilpailun karsintapaikka vaihtuu peruutuksien myötä pääsarjaan. Vastaan asettuu maailman paras squashpelaaja, nelinkertainen maailman mestari ja tämän hetken maailman kolmonen, Amr Shabana. Ottelu ei siis tule olemaan helppo nakki. Veteraani-ikään (35) yltänyt egyptiläinen on voittanut squashissa kaiken mahdollisen ja vauhti ei ole vuosien saatossa juurikaan hiljentynyt.

Olemme kohdanneet Shabanan kanssa harvakseltaan, mutta tasaisin väliajoin. Ensimmäinen mittelömme käytiin British Openin alle 14-vuotiaiden semifinaalissa yli 20 vuotta sitten. Nyt mies on ollut 10 parhaan joukossa jo huimat 11 vuotta. Syksyllä 2005, ollessaan maailman 7, hän saapui Suomeen puolentoista viikon leirille jonka aikana pelasimme muun muassa 3 näytösottelua. Muistan ihmetelleeni, tavallisesti laiskana tunnetun miehen, yhtäkkistä halua harjoitella joka päivä. Onnistuin tuolloin viimeisessä ottelussamme juuri ja juuri voittamaan harjoittelun väsyttäneen vieraani. Syksyn kilpailujen alettua hän voitti lähes kaiken pelaamansa ja oli huhtikuussa 2006 maailman ykkönen.

Tällä kertaa kohtaamme New Yorkin juna-aseman Grand Central Stationilla pelattavassa Tournament of Championsissa. Huomaan Shabanan aktiivisen otteen jo heti alkulämmittelyssä ja aistin, että pelistä tulee vaikea. Minua jännittää. Tunnemme toisemme hyvin ja hän tietää, että kanssani ei välttämättä kannata alkaa leikkimään. Saman meiningin olen todistanut myös aikaisemmissa otteluissamme ja arvaan mitä tuleman pitää.

Juna-aseman sisällä seisovan kokolasikentän ovi kolahtaa kiinni ja kentän ympärille pakkautunut yleisö hiljenee kuin salaman iskusta. Kilpailun viimevuotinen voittaja sekä lajimme elävä legenda saa osakseen ansaittua arvostusta. Aloitusarvonnan jälkeen kuittaan ohimennen hänen punaisesta paidastaan ja laitan pallon peliin. Palautus osuu lähes mailan pokaan ja lentää kaksi metriä yli takalasin. ”Jännittääkö?”: kysäisen ennen seuraavaa syöttöäni. Hän hymyilee ja aloittaa seuraavassa pallossa armottoman lyöntirumban. Tunnen talutushihnan kiristyvän kaulan ympärille ja hetkeä myöhemmin huomaan olevani kuuden pisteen takaa-ajo asemassa. Rajulla taistelulla saan kaunisteltua ensimmäisen erän numerot 7/11.

Minkälaista onkaan pelata maailman parasta pelaajaa vastaan?

Grand Cental Station ja Shabanan punainen paita

Yhteenveto

07.01.2015 — Olli T.

Vuosi on taas vierähtänyt ja on sopiva hetki selonteolle. Taisteluja on käyty niin kentällä kuin sen ulkopuolella, mutta hyvä alkuvuosi ei valitettavasti kantanut paljon kesää pidemmälle. Tasainen pallon naputtelu parilla heikohkolla tuloksella höystettynä ovat valitettavasti keikauttaneet rankingin sijoituksen top 30 huonommalle puolelle. Suurta sukellusta ei kuitenkaan ole tapahtunut, mistä voi olla tyytyväinen. Kahden Tarek-voiton lisäksi kuluneista kuukausista on jäänyt mieleen lähinnä taistelu pohjevammoja vastaan.

Syksyn ongelmat alkoivat lokakuun lopussa, kun jo aikaisemmin vihoitelleeseen pohkeeseen tullut repeämä pakotti pitämään parin viikon tauon. Ajankohta osui onneksi kilpailuiden osalta tyhjään hetkeen koska MM-kilpailuihin oli noin kuukausi, eikä kahden viikon aktiivinen lepo vielä sotkisi totaalisesti pelirytmiä. Toipumisen jälkeen ehdin pelaamaan vajaan viikon kunnes vamma uusiutui. MM-kilpailut menivät penkin alle ja edessä oli lisää lepoa sekä kuntoutusta. Tällä kertaa kolme viikkoa lepoa kuntoutuksineen, kompressiotuubeineen ja rullahierontoineen sekä fysioterapioineen ratkaisivat ongelman ainakin toistaiseksi. Ehdin vielä loppu vuodesta pelaamaan Englannin Grand Prix – turnauksen, jossa putosin, ensimmäisen kerran sitten juniorivuosien, karsinnoissa. Pelasin hyvän pelin, mutta kaksi taukoa peräjälkeen olivat tehneet tehtävänsä pelirutiiniin. Olin silti tyytyväinen, että selvisin kilpailusta ehjänä.

Kuntoon pääseminen on alkanut. Siitä hyvänä osoituksena hiljattain pelatussa näytösottelussa ottamani, vuoden toinen voitto Tarek Momenista, joka nousi tammikuun listalla maailman seitsemänneksi. Hyvä ottelu kruunasi jälleen kerran hienosti menneen ja toivottavasti kaikkia paikalle tulleita, sekä netin livelähetyksen kautta ottelua seuranneita, tyydyttäneen tapahtuman. Tämän, tasollisesti parhaan koskaan pelaamani, näytösottelun voi katsoa edelleen osoitteessa: https://www.youtube.com/watch?v=gF73TjTUyaM

Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta. Sponsorit, tukijoukot, kannattajat ja kannustajat teidän merkitys on suurempi, mitä voitte ehkä kuvitella. Mietin usein taustajoukkojani, jopa itse pelitilanteessa ja nämä mielikuvat auttavat saamaan itsestäni enemmän irti. Tiedän, että olette katsomossa missä ikinä pelaankin.

Olli Tuominen

Tuominen - Momen

Kuva: Petteri Repo

Urheilijan pahin painajainen

03.11.2014 — Olli T.

Urheilijalle tulee uransa aikana monenmoista ylä- ja alamäkeä; peli ei kulje, motivaatio ailahtelee ja kiven kova usko saattaa yhtäkkiä murentua kuin kaurakeksi konsanaan. Itsensä kokoaminen ja maanpintaan pudottaminen ovat osa urheilijan arkea, mutta toisinaan tuulee tilanteita jotka ovat kertakaikkisen vaikeita käsitellä - kuten loukkaantuminen.

Huomioiden squashin luonteen sekä jo pitkään kestäneen urani, olen itse ollut erittäin onnekas säästyttyäni suuremmilta loukkaantumisilta. Terveenä pysymiseen ovat varmasti vaikuttaneet monet tekijät kuten: jo nuoresta asti tehty monipuolinen harjoittelu, kevyt ruumiinrakenne ja oman kropan kuunteleminen. Uran edetessä lihashuoltoon ja huoltaviin harjoituksiin on myös keskitytty entistä enemmän. Aina ei tarvitse revittää hampaat irvessä ja verenmaku suussa vaan tärkeintä on tehdä, vallitseva tilanne huomioiden, paras mahdollinen harjoitus.

Viime vuosina olen kohdannut satunnaisia ongelmia pohkeitteni kanssa, ja vaikka ongelmat eivät ole olleet isoja, tai kovin vakavia, tunne jonkun paikan pettämisestä on lamauttava. Arjen ehjä treeni- ja kilpailurytmi rikkoutuu ja tilalle tulevat kuntouttaminen ja epätoivo. Pelkoja sekä epätietoisuus valtaavat mielen: ”mitä, jos…?” On kuin olisi saanut ennalta määräämättömän pitkän lomautustuomion, joka toivottavasti ei johda potkuihin. Eikä koskaan ole sopiva aika loukkaantua varsinkaan, jos kyseessä on ammattiurheilija. Harjoittelua on kuitenkin pyrittävä jatkamaan rasittamatta ongelmakohtaa sillä muuten takapakki on vielä suurempi. On onni, että terveyden huollon tukipalvelut ovat Suomessa korkealla tasolla ja urheilijoiden on mahdollista saada ammattimaista sekä osaavaa apua loukkaantumisiinsa, tai niiden ennalta ehkäisemiseen esim. URHEA:n kautta.

Nuorempana tulee harvoin ajatelleeksi loukkaantumisen riskiä, tai tilannetta, missä ei pystyisi enää pelaamaan. On kuitenkin tärkeää, että valmennuksesta ja harjoittelusta vastaavat tahot miettivät kokonaisuuden riittävän monipuoliseksi ja systemaattiseksi. Lämmittelyt ja venyttelyt sekä lihaskunnon monipuolinen harjoittaminen ovat tärkeitä, ei ainoastaan kyseisen harjoituksen osalta, vaan tulevaisuuden ja jatkuvuuden kannalta.

Urheilijat joutuvat kokemaan ja kestämään monenlaisia, niin henkisiä kuin fyysisiä, tilanteita. Vaikka eri, uran aikana kohdatut, tilanteet tekevät meistä myös kovia ja sopeutumiskykyisiä, loukkaantuminen on se pahin mörkö.

Kolikon kääntöpuoli

10.10.2014 — Olli T.

Usein puhutaan miten paljon urheilijat joutuvat uhraamaan elämästään harjoitteluun ja kilpailemiseen. Työn ja vapaa-ajan raja hämärtyy ja lepopäivinäkin kroppa on usein rasitustilassa. Palkaksi saa yleensä kipeät nivelet sekä särkevät lihakset, joskin terveitäkin päiviä näkee. Nyt haluan kuitenkin, poikkeuksellisesti, keskittyä siihen mitä positiivista olen itse urheilulta ja squashilta saanut.

Aloitin pelaamisen jo lapsena. Kannel squashin ja myöhemmin vanhan Talin (vanha Talin squashhalli kuopattiin squashin osalta 2001) pelaajapiirit olivat värikkäitä sekä hyvinvoivia ja monista, näillä pelikentillä tutuksi tulleista treenikavereista, kasvoi hyviä ystäviä. Heidän kanssa vietettiin aikaa myös kentän ulkopuolella, reissattiin maailmaa ja juhlittiin, kun aihetta oli. Eivätkä pelin kautta syntyneet ystävyydet ole rajoittuneet vain kehä kolmosen sisälle. Laskin hiljattain, että olen käynyt noin 50 maassa ja monissa niistä useita kertoja, jopa vuoden sisällä.

Matkustaminen avartaa ja, jos siihen liittyy ihmisiä yhdistävä ”harrastus” sekä usein myös majoittuminen paikallisten luona, se avartaa vielä enemmän. Ympäri maailman eri perheiden arkielämään tutustuminen auttaa kummasti omien arvojen asettumisessa. Tšekkien tuhansien opiskelijoiden kerrostalokommuuneiden ja ISON omenan jättiläiskartanoiden väliin mahtuu monenmoista taloa ja perhettä, johtajaa ja palvelijaa, uskovaista ja ateistia sekä lukuisia eri kulttuureita. Elämä voi toisinaan näyttää (ainakin päällisin puolin) elokuvalta, mutta seuraavalla viikolla Egyptin, roskakoreja likaisina koluavat ja käsiään ojentavat, katulapset palauttavat kummasti maanpinnalle. Toisinaan rikkinäinen squashmaila nimikirjoituksella on enemmän kuin keilarata alakerrassa, tenniskenttä takapihalla tai tuhannen neliön linna mistä on vuoden aikana ehditty kalustaa noin 5 prosenttia. Matkustelu on auttanut oppimaan mikä itselle on tärkeää. On ollut hienoa löytää sielunkumppaneita eripuolilta maailmaa, kulttuuriin, ikään, tai yhteiskuntaluokkaan katsomatta ja huomata miten samanlaisia me kaikki lopulta olemme.

Itseäni urheileminen on auttanut myös pysymään terveenä ja hyvässä kunnossa. En ole koskaan joutunut ajattelemaan, että: ”jätänpä tämän jälkiruokajäätelön syömättä, että pysyn kunnossa”. Ylimääräiseen liikuntaan ei ole tarvetta ellei sitä itse halua. Lapsena urheilu oli parempi vaihtoehto asemalla hengaamiselle, tai pienempien kiusaamiselle ja vanhemmat tiesivät aina mistä minut löytävät.

Urheilu on mielestäni antanut minulle, monella tavoin, hyvät eväät tulevaisuuteen ja urheilun jälkeiseen elämään. Olen päässyt tekemään monia mielenkiintoisia asioita kuten leikkimään toimittajaa, matkatoimistoa, tapahtumajärjestäjää, valmentajaa ja jopa muusikkoa. Olen oppinut toisen kielen ja pitänyt vastentahtoisia puheita sekä suomeksi että englanniksi. Minuun on myös juurtunut vahva taistelutahto ja peräänantamattomuus sekä riittävä nöyryys omaan asiaan antautumiselle. Tämä kaikki siis tähän mennessä… Ja urani ei ole ohi.

Ei. Urheilu ei siis ole pelkkää verta, hikeä ja kyyneleitä.

Olli Tuominen

Family Valdes Bostonissa v.2002

Family Valdes Bostonissa v.2002

Malesia 2013

Malesia 2013

Kuusi päivää kössiä

15.09.2014 — Olli T.

Valmentajasta tuli valmennettava, kun jo alkaneeseen kauteen valmistava kuuden päivän harjoitusrupeama sai alkunsa Hongkongissa vain kaksi päivää HSA:aan juniorileirin jälkeen. Ohjelma oli selkeä – kentällä oltaisiin kaksi kertaa päivässä.

Harjoittelun puhutaan olevan kehittymisen a ja o. Kesän aikana se koostuu monista eri, myös lajin ulkopuolisista, oheisharjoitteista. Silti itse pelikuntoon pääsemiseen on lopulta vain yksi ainoa tie, lajiharjoittelu. Päätin tänä vuonna lähteä kesän päätteeksi Hongkongiin ottamaan vauhtia alkavaan kauteen ja harjoittelemaan paikallisten huippujen kanssa: squash kun on mukavassa nousussa Aasian alueella ja hyviä pelaajia löytyy jo nyt aina maailman huipulle asti.

Kuusi päivää ja yhteensä 11. Kenttätreeniä. Ensimmäiset kaksi päivää jäykistävät kropan, kun kotikenttiä tasokkaammat vastukset kannustavat ja innostavat tekemään harjoitukset entistä tehokkaammin sekä laadukkaammin. Lihasten kipeytyminen ei toki ole mikään uusi asia; olenhan harjoitellut lähes läpi kesän. Mutta kunnolla tehdyillä kenttätreeneillä on jokin, aivan erityinen, piirre mikä jumittaa pakaroiden sekä alaselän seudun, verrattuna muihin harjoitteisiin. Pienen taistelun ja perusteellisten alkulämmittelyiden voimin seuraavat pari päivää käynnistyvät silti yllättävän mallikkaasti.

On mielenkiintoista huomata miten kroppa ja lihaksisto alkavat viikon edetessä hiljalleen nöyrtyä ja sopeutua työntekoon. Pahimman hetkien ylipääseminen on palkitsevaa, vaikka myös väsymys lisääntyy työn teon jatkuessa. Hienoa on myös kokea miten itse pelaaminen ja pallon lyöminen muuttuvat luonnollisen ja helpon tuntuisiksi. Lyönnit alkavat napsahdella kohteisiinsa ja ne tulevat jälleen selkäytimestä. Loppuviikosta on jo fiilis, että voisin pelata miltei silmät kiinni.

Monen harjoitteen voi korvata jollain muulla samantyylisellä, mutta lajiharjoittelua ei. Ja kuten tiedämme, aina harjoittelu ei myöskään tunnu mukavalta, mutta vaikeiden hetkien käsitteleminen sekä niistä ylipääseminen on palkitsevaa. Oikeastaan juuri ne hetket opettavat ja valmistavat urheilijoita siihen kaikkein pahimpaan, sekä henkisesti että fyysisesti.

Ei itse se maaliviiva, vaan se matka sinne.

Helsinki Squash Akatemian kesäleiri 2014

25.08.2014 — Olli T.

Kesäisin on aika kääriä hihat Suomalaisen squash-menestyksen eteen monessakin mielessä. Omaa kuntopohjaa parantaessa harjoitusmäärät nousevat ja hiki virtaa, mutta osansa saa myös seuraavat sukupolvet ja niiden tulevat kössi-mestarit.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa yhdessä ammattivalmentaja Tomi Niinimäen kanssa järjestämämme kesäleiri sai tänä kesänä jatkoja, kun 9 innokasta nuorta, eripuolilta Suomea, ilmoittautui viisi päivää kestäneelle teholeirille. Innokas osallistujajoukko oli iältään 11–15 vuotiaita, oman ikäryhmiensä huippuja, mutta silti itselleni suurelta osin tuntemattomia lahjakkuuksia. Leiri lähti liikkeelle esittäytymisillä sekä lyhyellä avauspuheella, jonka jälkeen siirryimme yhteiseen, itse vetämääni, alkulämmittelyyn.

Ensimmäisinä päivinä keskityttiin jokaisen squash-soturin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja lyöntitekniikoihin. Harjoitukset olivat kaikille tuttuja, mutta tällä kertaa tärkeintä oli, että ne tehdään oikeasti oikein ja pelinomaisesti. Liikkumiseen ja tapaan millä lyönnit kussakin tilanteessa lyödään, paneuduttiin erityisesti. Moni huomasi välittömästi miten perinteiset, jokapäiväiset, harjoitukset muuttuvat olennaisesti, kun ne tehdään astetta laadukkaammin. Leirin loppua kohden painopiste muuttui enemmän taktiikan suuntaan. Mihin palloa tulee missäkin tilanteessa sijoittaa? Teemoja sekä painopisteitä käytiin läpi myös päivittäin harjoitusten välissä, lounaan jälkeen, pidetyssä tietotuokiossa.

Viisi päivää, 11 harjoitusta ja yhteensä n. 20 tuntia squashia on rankka rutistus nuorille junioreille, tai kenelle tahansa. Väsähtämisiltä ei vältytty, mutta hyvä taistelutahto ja ryhmähenki auttoivat pahimpien uupumusten yli. Kahdelle valmentajalle jäi sopivasti aikaa keskittyä yksilöihin sekä heidän tekemisiin ja siinä sivussa kokata kunnon ravitsevat lounaat suojateilleen. Hyvällä asenteella, neuvojen johdattamana, tehtyjen harjoitteiden vaikutuksen pystyi havaitsemaan jo leirin aikana. Jokainen oppilas otti myös palautteet ja opastuksen positiivisesti vastaan, vaikka usein uudet asiat tuntuvat alkuun vaikeilta.

Viimeisenä päivänä pidetyissä leirikisoissa, pitkän viikon väsyttäneet, mutta silti niin itsevarmat ja innokkaat pelaajamme, pääsivät vielä ottamaan mittaa valmentajistaan. Hajapisteitä tuli, mutta voittoon oli vielä hieman matkaa. Tuloksista viis, jokainen voi olla enemmän kuin tyytyväinen omaan suoritukseensa viikon aikana. Haluan omasta sekä Tomin puolesta kiittää kaikkia osallistujia tämän vuoden leiristä! Ensi vuonna taas katsotaan mitä vuosi on tuonut tullessaan.

Olli Tuominen

Helsinki Squash Akatemian kesäleiri 2014

Elämäni pisin harjoitus

13.08.2014 — Olli T.

Silmäni aukeavat 6.50am. Herätys oli ohjelmoitu seitsemäksi, mutta jännitys käynnistää kehoni ennen aikojaan. Tulevan haasteeni yöllinen läpikäynti lyhensi uniani tunnilla parilla, mutta väsymyksestä ei ole tietoakaan. Edessäni on pisin koskaan tekemäni treeni.

Kaikki on suunniteltu etukäteen ja viimeiset juuri ennen nukahtamista. Tankkaus, vaatetus ja harjoituksen kulku ovat kaikki pyörineet mielessä jo useamman päivän, joten aamutoimet sujuvat ripeästi. Eilisillan pastan tähteet katoavat lautaselta ja energiageelit, banaanit sekä ekstra alusvaatekerrasto mökkeilyä varten, sujahtavat t-paidan taskuihin. Suolalla maustetut vesi ja urheilujuoma odottavat muiden tarpeiden kera jo valmiina telineissään. Enää kännykkä, kypärä ja ajolasit, niin 145km pyöräily maaseudulle voi alkaa.

Alkumatka vanhalle Hämeenlinnantielle alkaa heikosti: kolme virhekäännöstä eilen läpikäymälläni reitillä nostaa sarkastisen, hymyä muistuttavan, virneen naamalleni. Hymyni jäykkyys tosin johtuu jo nyt hapottavista jaloistani, sillä ensimmäiset kilometrit ovat yllättävän ylämäkivoittoisia. Poljettavaa on jäljellä vielä reippaasti yli 100km. Viimein näen kyltin - Hämeenlinna 86km ja matka voi alkaa.

Tie jota lapsena niin usein ajoimme herkistää mielen. Jalat alkavat hiljalleen rullata ja hapotus tasaantua, mutta maisemat vaihtuvat epätavallisen verkkaisesti. Kauan sitten mökille ajaessamme pellot vain vilisivät silmissä. Lisään vauhtia kunnes reisiäni alkaa polttaa. Rauhoitu - sanon itselleni puoliääneen - nyt jalkojen välistä ei ihan löydy niitä kolminumeroisia hevosvoimia mihin olen aikaisempia ajopelejäni ohjastaessa tottunut. Tavoittelen vesipulloani ja huomaan heti, että eilen illalla ruokakaupasta ostamani kierrekorkillinen juomapullo oli virhe veto. Vettä läikkyy ikävästi korkin kanssa säätäessä ja vauhti tuntuu lähes pysähtyneen. Lapsellinen virhe. Onneksi sentään toisesta pullostani löytyy tutti.

Fiilikset vaihtelevat. 145km on kaukana, vaikka siihen on kuinka henkisesti valmistautunut. Pitkät, loivat ja vähän jyrkemmät, ylämäet kysyvät ei vain jalkoja, mutta myös psyykkistä kanttia. Matkan lähestyessä puoltaväliä Aamun virkistävä tuulenvire vaihtuu keskipäivän lämpöiseen henkäykseen ja lämpötila kohoaa hiljalleen lähemmäs kolmea kymmentä. Samalla alan tiedostamaan toisen valmisteluissa tekemäni virheen. Ohut aurinkorasvakerros alkaa valua otsaltani sokeuttaen oikean silmäni lähes täysin. Hämeenlinnan lähestyessä olen pakotettu päättämään, että pysähtyisin pikaisesti matkanvarrella asuvien sukulaisteni luona. Olen pettynyt. Tarkoitukseni ei ollut pysähtyä, mutta kirvelevän silmän heikentynyt näkö ja jatkuva pyyhkiminen tekevät tienreunassa pysymisen turhan haasteelliseksi. Eikä tässä olla mitään Ranskan ajoja ajamassa - totean itselleni.

Puolen tunnin stoppi ja kasvojen sekä silmän perusteellinen huuhtelu palauttavat näköni. Jalat tuntuvat tönköiltä, mutta rytmi rullaukseen löytyy nopeasti. Hämeenlinnan jälkeen tulen pitkän jyrkähkön mäen kohdalle jonka alussa olevalle huoltoasemalle pysähdyimme aikoinaan usein jäätelölle. Mieli vaeltaa lapsuuden muistoihin ja tuskin huomaan hengitykseni tihentyvän ylämäen vaikutuksesta. Jalat polttavat ja hiki virtaa, mutta selviän mäestä voittaa ja matka jatkuu.

Iittalan kohdalla noin 20km ennen maalia joudun vielä loputtomalta tuntuvan ylämäkijakson koettelemaksi. Jalat huutavat ja minä huudan takaisin. Reilu neljän tunninrullaus alkaa tuntuu jaloissa, pyllyssä ja eteenkin selässä. Kohta Vanajanveden viileähkö henkäys toivottaa minut tervetulleeksi viimeiselle kylätieosuudelle. Kello pysähtyy aikaan 5h 29min, joista taukoon kului reilut puoli tuntia. Ikuisuudelta tuntunut taistelu on viimein saatu päätökseen ja tyytyväisyys valtaa mielen. Kroppa tuntuu edelleen yllättävän toimintakykyiseltä. Olisinko sittenkin voinut polkea vähän kovempaa? (Keskinopeuteni oli hieman vajaat 29km/h) Entä jos tästä pitäisi vielä pyyhkäistä marathoni päälle? Ainakin ensimmäinen pidempi pyöräily on nyt takanapäin ja on aika nauttia mökkisaunan lempeistä, lihaksia pehmentävistä, löylyistä.

Kisakauden päätös

06.06.2014 — Olli T.

Kevät on siirtynyt kovaa vauhtia kesäksi ja kauden viimeiset kilpailut on saatu päätökseen. Takana on taas liuta ammattilaiskilpailuita ja muutama maanedustus. Kausi on jälleen kerran tarjonnut sekä onnistumisia että pettymyksiä, eikä peleistä ole ollut puutetta. Taistelu maailman rankingista on ollut kovaan, mutta se ei valitettavasti ole tuonut toivottua tulosta sillä kausi päättyi sijalle 31, mikä on huonoin sijoitukseni sitten vuoden 2001 Tammikuun. Tosin kovin radikaaleja muutoksia sijoitukseen ei onneksi ole tullut vaan se on pysytellyt viimeiset, noin viisi vuotta, 20 ja 30 välissä.

Suomipaidassa pelaaminen ei myöskään ole ollut sitä parasta mahdollista. Joukkue EM-kilpailuissa Suomi putosi harmittavasti 8 parhaan maan A-ryhmästä B-ryhmään, mikä oli selvästi pettymys koko joukkueelle. Henkilökohtaisesti pelasin kohtalaiset kilpailut, mutta venyminen Espanjaa sekä Hollantia vastaan jäi haaveeksi. Kauden ehkä pohjanoteeraus tuli kuitenkin juuri päättyneissä henkilökohtaisissa EM-kilpailuissa, missä tie nousi yllättäen pystyyn jo 16 parjaan joukossa. Puolentoista viikon harjoittelu ei selvästi riittänyt kunnon takaisin saantiin viikon sairastelun jälkeen.

Kaikesta huolimatta kesän voi aloittaa positiivisin mielin. Vaikka osa otteluista olisi ollut mukava kääntää kotiin, olen silti pysynyt säilyttämään tasoni ja ajoittain myös ylittämään sen. Tasaiset ottelut ja yksittäiset voitot top 20, jopa top 10, pelaajista osoittavat, että hyviä pelejä ja arvokkaita päänahkoja on edelleen tulossa. Olen pystynyt pitämään kroppani varsin hyvässä vireessä ja säästynyt loukkaantumisilta, mikä tekee pelaamisesta mielekästä ja luonnollista. Kesätreenaukseen löytynee myös virtaa ja motivaatiota; uudet harjoittelumuodot ja oman aikataulun sekä harjoittelurytmin ylläpitäminen antaa mahdollisuuden kuunnella kropan tuntemuksia ja säädellä rasitustasoa. Toivottavasti Suomesta löytyy edelleen kössikentälletulijoita myös kesähelteillä!

Takaisin sivun yläreunaan